Svensson parka on melkoisen arka poika pohjimmiltaan. Olen ajatellut, että Svenssonia olisi hyvä totuttaa autokyyteihin. Tähän asti on tehty melkeinpä vain lyhyitä reissuja eläinlääkäriin ja pari kertaa vuodessa trimmiin. Lähdin tänään hakemaan äitiä pääsiäislammasta syömään ja otin Svenssonin mukaan. Laitoin Svenssonin kuljetusboxiin ja sitten matkaan. Matka ei ollut pitkä vain vartti. Sitten mentiin kerrostaloon ja ylös rappusia kolmanteen kerrokseen. Äidillä on kissa, eikä Svensson ole tainnut juurikaan kohdata kissoja. Svensson seisoi paikallaan kiltisti eteisen matolla ja kissa tuijotti muutaman metrin päästä kaikki karvat pystyssä. Svensson selvästikin pelkäsi kissaa. Se painoi häntänsä tiukasti takajalkojen väliin ja alkoi hermostuneesti nuolemaan huuliaan. Yritin käyttäytyä aivan tavallisesti, jotta en antaisi Svenssonille sellaista kuvaa, että tilanteessa olisi jotakin ylivoimaisen pelottavaa.
Emme viipyneet kauaakaan, vaan lähdimme pian paluumatkalle. Svensson tuli ihan reippaasti takaisin autolle ja boxiin, mutta kotipihassa se ei suostunut tulemaan boxista ulos. Laitoin boxin maahan, luukun auki ja jäin odottamaan, että koira tulee vapaaehtoisesti itsestään ulos. Kohtahan se hiipikin ulos häntä edelleen koipien välissä aivan kuin pelkäisi katin ilmaantuvan jostakin nurkan takaa. Pian Sven kuitenkin huomasi olevansa kotipihassaan eikä kissasta näkynyt jälkeäkään, joten häntä pystyyn ja rinta rottingilla elvistelemään vanhalla herra Puttoselle. Huomasin jälkeen päin, että Sven oli myös oksentanut boxiinsa. Sven ei olekaan enää pitkiin aikoihin hermostunut niin, että olisi oksentanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti