Vaikuttaa siltä, että koirilla on tosiaan ollut nenäpunkkeja. Perjantaina annetun lääkkeen jälkeen kumpikaan koirista ei ole kakonut tai kurlannut limaa tms. Vaikka Sven oli surkeassa kunnossa vielä perjantaina, ei se enää lauantaina niiskuttanut lainkaan. Päin vastoin, Sven on ollut oma vilkas itsensä ja painellut pihalla kuin todellisten ja olemattomien myyrien perässä.
Wikmanin (2002) mukaan koiran nenäpunkkia on tavattu Suomessa ensimmäisen kerran 1991. Sen arvellaan kuitenkin olevan Suomessakin tätä nykyä melko yleinen. Punkin varma todentaminen on hankalaa. Periaatteessa koira voitaisiin rauhoittaa ja yrittää huuhdella punkit esiin, mutta on hankalaa. On myös kehitetty verikoe, mutta senkin tutkiminen on kallista. Helpompaa on hoitaa oireiden mukaan. Nykyisin melkoisen toimiva lääke on juurikin tuo Interceptor (milbemycine oxime), jota tosin ei myydä Suomessa. Sitä on kuitenkin saatavilla niiltä eläinlääkäreiltä, joilla on sille erityislupa.
Tyypillisiä oireita ovat aivastelu, äänekäs ilman vetäminen sisäänpäin nenän kautta (niistäminen “reverse sneezing”), kirkkaan nesteen valuminen sieraimista ja kuononseudun kutina. Myöskin koiran hajuaisti heikkenee tai jopa katoaa kokonaan. Onneksi tuo punkki ei tartu ihmisiin tai muihin eläimiin.
Lähde: Wikman, L. 2002. Koiran nenäpunkki. Pystykorva 5/2002, 34 – 35.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti