Pari viikkoa siinä meni, mutta Puttosen kyljessä ollut ihmeellinen patti kadonnut. Pari viikkoa siinä meni ja patti kuivui vähitellen. Lopulta siihen tuli jonkin moinen ohut rupi, joka alkoi pikkuhiljaa irtoamaan. Puttonen vaikuttaa olevan ihan hyvässä kunnossa vielä. Ruoka maistuu ja lenkkikin maistuu. Viime aikoina olemme käyneet lenkillä metsässä, missä vanha herra saa kulkea vapaasti omaan tahtiinsa ilman hihnaa. Pihallakin Puttonen istuskelee mielelään. Tosin yhä useammin se istuu jossakin nurmikolla aivan sen näköisenä kuin olisi unohtanut minne on oli matkalla. Puttonen ei enää oikein näe kunnolla. Silmät ovat pigmentoituneet ja melkoisen sumeat. Tutussa ympäristössä ei ole hätää, mutta Puttoselle pitää ikään kuin kertoa välillä missä on. Jos vaihdan paikkaa, eikä Puttonen huomaa sitä, tulee sille kova hätä. Se alkaa juosta hätääntyneenä ja etsii minua. Rauhoittuu vasta, kun löytää minut.
Aamut alkavat hieman jäykkinä, mutta aamukahville isännän tai emännän kanssa on noustava. Suurimpana houkuttimena lienee joka aamuinen rituaali - pala juustoa ja viipale kalkkunaa tai kinkkua. Isännän kanssa aamulenkille ja sitten voikin mennä nukkumaan isännän työpöydän alle aina lounasaikaan saakka. Puolen päivän aikaan koiruudet alkavat kuulema liikehtiä sen evrran levottomasti, että pitää kuulema lähteä pitämään lounastaukoa. Minä käyn yleensä illan suussa koirien kanssa pitkällä lenkillä ennen niiden ruokailua. Sitten vuorossa onkin torkkumista loppuillan ajan. Puttonen nukkuu iltaisin todella sikeästi. Vielä lyhyt piipahdus ulkona illalla ja sitten voikin siirtyä yöpuulle.
Puttonen on lakanut viime aikoina rohista - etenkin iltaisin. Muutama päivä sitten Puttonen aivastelikin melko usein. Epäilin jo, että se on saanut nenäpunkkitartunnan. Tosin meidän toisella koiralla ei ole mitään sen kataisia oireita. Nyt aivastelu on hävinnyt lähes kokonaan, mutta koiravaarin hengitys rohisee - välillä hieman huolestuttavan oloisesti.
Tai ehkä olen vain turhan vainoharhainen. Mutta vanhan koiran kanssa sitä yrittää koko ajan tarkkailla, että missä kunnossa se vanha kamu oikein on. En tahtoisi, että koiravaari kärsisi. Toivottavasti osaan tehdä oikean päätöksen, kun on sen aika. Vielä meillä kuitenkin on yhteisiä iltalenkkejä syys- ja talvi-illoissa, ja ehkä Puttonen vielä näkee ensi kesänkin - ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti