Helmikuussa 2019 kävimme Svenin kanssa kontrollikäynnillä eläinlääkärissä. Tarkastetaan munuaisarvot ja kilpirauhasarvot. Joulukuussa todettu anemia oli hieman voimistunut, mutta muutoin Svenin vointi oli oikein hyvä tuolloin. Ainoastaan takapäästä oli lihasmassa alkanut vähetä oletettavasti vähäproteiinisen munuaisruuan vuoksi. Svenhän ei syönyt mitään muuta ruokaa tuolloin. Anemian arveltiin liittyvän krooniseen munuaissairauteen, mutta ei tarvinnut sillä kohtaa erillistä hoitoa.
Kevät ja alkukesä kuluikin tavanomaiseen malliin. Svenin askel tosin alkoi hidastumaan. Ulkoilulenkit sujuivat rauhallisissa merkeissä - tienpientareiden tolppia ja puskia haisteltiin pitkään ja hartaasti. Svenin näkö ja kuulokin olivat selvästi heikentyneet. Vanhuuden merkit ovat selvästi havaittavissa.
Heinäkuussa (11.7) oli sitten rokotusten ja kontrollien aika. Svenin ruokahalu oli alkanut heikentyä ja koiruus vaikutti etenkin aamuisin kömpelöltä ja jäykältä. Myös huojumista ja pientä sekavuutta oli välillä havaittavissa. Yleistutkimuksessa ei havaittu mitään poikkeavaa. Verenpaine ok. Samoin nivelten liikkuvuus. Eikä Sven vaikuttanut lainkaan kivuliaalta. Otettiin sitten verikokeet munuais- ja kilpirauhasarvojen kontrollia varten. Verikokeissa todettiin munuaisarvojen kohonneen. Ja lääkäri epäili mahdollista tulehdusta. Sven ei oikein suostunut syömään ja oksenteli aika ajoin. Viikon päästä (18.7) aamupäivällä otettiin uusi virtsanäyte ja virtsarakko ultrattiin. Ultrassa ei havaittu poikkeavaa, eikä tulehduksestakaan ollut merkkejä. Verikokeesta päätettiin tutkia proteiini/kreatiniinisuhde. Illan suussa eläinlääkäri soitti. Verikokeiden tulosten mukaan Svenin munuaiset eivät enää toimineet.
Svenin oli aika lähteä.
Svenin lähti koirien taivaaseen 19.7.19 kalkkunaleikkeitä mussuttaen. Sven ei nimittäin ollut saanut kalkkunaleikkeitä pitkään aikaan munuaissairauden vuoksi. Eläinlääkärin laskussa oli Johanna Niskasen runo:
Minä saatan sinut pehmeään lehtoon,
koirille varattuun ikuiseen kehtoon.
Tuuditan uneen, kuin pehmoiseen lumeen.
Silitän kerran, itken kesäsateen verran.
Ihan kaikesta kiitän,
muistot lohdukseni elämäni kirjaan liitän.
Kevät ja alkukesä kuluikin tavanomaiseen malliin. Svenin askel tosin alkoi hidastumaan. Ulkoilulenkit sujuivat rauhallisissa merkeissä - tienpientareiden tolppia ja puskia haisteltiin pitkään ja hartaasti. Svenin näkö ja kuulokin olivat selvästi heikentyneet. Vanhuuden merkit ovat selvästi havaittavissa.
Heinäkuussa (11.7) oli sitten rokotusten ja kontrollien aika. Svenin ruokahalu oli alkanut heikentyä ja koiruus vaikutti etenkin aamuisin kömpelöltä ja jäykältä. Myös huojumista ja pientä sekavuutta oli välillä havaittavissa. Yleistutkimuksessa ei havaittu mitään poikkeavaa. Verenpaine ok. Samoin nivelten liikkuvuus. Eikä Sven vaikuttanut lainkaan kivuliaalta. Otettiin sitten verikokeet munuais- ja kilpirauhasarvojen kontrollia varten. Verikokeissa todettiin munuaisarvojen kohonneen. Ja lääkäri epäili mahdollista tulehdusta. Sven ei oikein suostunut syömään ja oksenteli aika ajoin. Viikon päästä (18.7) aamupäivällä otettiin uusi virtsanäyte ja virtsarakko ultrattiin. Ultrassa ei havaittu poikkeavaa, eikä tulehduksestakaan ollut merkkejä. Verikokeesta päätettiin tutkia proteiini/kreatiniinisuhde. Illan suussa eläinlääkäri soitti. Verikokeiden tulosten mukaan Svenin munuaiset eivät enää toimineet.
Svenin oli aika lähteä.
Svenin lähti koirien taivaaseen 19.7.19 kalkkunaleikkeitä mussuttaen. Sven ei nimittäin ollut saanut kalkkunaleikkeitä pitkään aikaan munuaissairauden vuoksi. Eläinlääkärin laskussa oli Johanna Niskasen runo:
Minä saatan sinut pehmeään lehtoon,
koirille varattuun ikuiseen kehtoon.
Tuuditan uneen, kuin pehmoiseen lumeen.
Silitän kerran, itken kesäsateen verran.
Ihan kaikesta kiitän,
muistot lohdukseni elämäni kirjaan liitän.
Sven 28.3.2006 - 19.7.2019
